Timo Lassyn sielukas soundi kumpuaa kokemuksista

6.3.2016 Blogi

Turku Jazz Orchestran solistiksi nousee Soul & Jazz -illassa 11.3. Suomen ykkössaksofonistien kaartiin lukeutuva Timo Lassy. Flame Jazzin toiminnanjohtaja Jussi Fredrikssonin haastatteli Lassya, joka kertoi muun muassa hänen sielukkaan soundinsa taustoista ja jazzin soveltuvuudesta musiikkivideoihin.

1. Mistä ammennat sielukkaan soundisi?

Vuosien jalostuksen tulostahan se. Yksistään saksofonin soundi lähtee nuoruuden kovasta harjoittelusta ja valtavasta määrästä kuunneltuja levyjä. Sielukkuus taas tulee kaikesta kokemastani. Elän aistien varassa ja olen luonteeltani nautiskelija. Konkreettisesti soundi tulee bändistäni. Yhdessä tätä meininkiä on hiottu.

2. Miltä tuntuu esiintyä big bandin solistina?

Ihan mahtava homma! Valitettavan harvoin pääsen sitä tekemään. Nyt on onneksi hieno bändi tulevalla keikalle Turussa.

3. Tuorein albumisi Love Bullet on saanut runsaasti kansainvälistä huomiota. Keikkailetko jo enemmän ulkomailla kuin Suomessa?

Keikkalistasta sen voisi laskea, mutta menisiköhän aika lailla tasan.

4. Miten suomalaisyleisö poikkeaa kansainvälisestä yleisöstä? Olemmeko niin jähmeitä kuin luulemme?

Emme me niin jähmeitä ole, vaikka moni yrittää vielä jurottaa. Kesän festarikeikoilla on mitä mainioin tunnelma, ja toisaalta taas tietty talvihorroksen aiheuttama hartaus yleisössä on joskus jopa nautinnollista. Se on juuri bändini ominta ydinaluetta. Samat viisi jätkää ja sama ohjelmisto, mutta aina täysin erilaisia tilanteita, keikkapaikkoja ja yleisöjä.

5. Olet tehnyt viime aikoina musiikkivideoita. Miten jazz soveltuu tähän?

En kutsuisi niitä musiikkivideoiksi tai lyhytelokuviksi. Ne ovat enemmän elokuvantekijöiden (VHS-film crew) kuvaelmia siitä, mitä musiikissani tapahtuu. Instrumentaalimusiikissa biisin nimet kertovat kappaleesta jotain vain muutamalla sanalla. Levyn tunnelmia saa avattua visuaalisesti videoiden kautta. Ja tietenkin myös muuttuneet musiikin kulutustavat vaikuttavat. Nykyisin moni kuuntelee musiikkia tietokoneella eikä osta levyä. Liikkuva kuva on olennainen osa tätä maailmaa.

6. Mikä on suhteesi Turkuun?

Erittäin lämmin. Turussa on minun makuuni loistavia ravintoloita, upea hattukauppa, musadiggareita ja hienoja keikkapaikkoja.

 

Soul & Jazz Night: Turku Jazz Orchestra feat. Timo Lassy
Pe 11.3. klo 22.00, Börs Night Club, Eerikinkatu 10
Ennakkoliput: Tiketti