Kuva Olli Sulin
30.03. klo 16:00

Location

Turun konservatorion Sigyn-sali, Linnankatu 60
Address , Turku

Turku Jazz Orchestra plays Bill Holman: A View from the Side

Turku Jazz Orchestran konsertti tarjoaa parhaita paloja legendaarisen sovittaja-säveltäjä Bill Holmanin tuotannosta 1950-luvulta tähän päivään.

Holman on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä big band -musiikin kirjoittajista, jonka tuotannossa on aina ollut tunnistettava sävelkieli. Esimerkiksi konsertissa kuultavat sovitukset vanhasta swing-hitistä Stompin’ at the Savoy sekä Stevie Wonderin kappaleesta Isn´t She Lovely ovat Holmania aidoimmillaan.

Holmanin vaikutus big band -musiikin jatkumossa on kiistaton, mutta enimmäkseen sovittajan roolissa toimineena hän on jäänyt suurelle yleisölle varsin tuntemattomaksi. Tästä syystä konsertti kantaakin nimeä A View from the Side. Samalla viitataan Holmanin sävellykseen vuodelta 1996, jolla hän voitti samana vuonna parhaan instrumentaalisävellyksen Grammy-palkinnon. Vuonna 1927 syntynyt Holman tekee edelleen aktiivisesti musiikkia.